Loppuvuoden kuulumisia

Lähes kahdeksan kuukautta on jo vierähtänyt täällä Sambiassa ja aika kulkee koko ajan nopeammin ja nopeammin. Näin vuoden lähestyessä loppuaan kiire on vain yltynyt. Töissä olen erityisesti keskittynyt hankehallintoon, muutamasta uudestakin hankkeesta on nyt sopimukset allekirjoitettuina. Marraskuussa pari iltaa viikossa kului kuorotreeneissä kun opetin Zambian Vocal Collection -yhtyeen pojille suomalaisia lauluja itsenäisyyspäiväjuhlillemme. He oppivat uskomattoman lyhyessä ajassa Finlandia-hymnin ja Taivas on sininen ja valkoinen -kansanlaulun. Lisäksi lauloin heidän kanssaan juhlilla Tuoll' on mun kultani ja Jungle Songin. Ja tuskin oli tästä selvitty kun olin jo opettelemassa seitsemää laulua Ruotsin Lucia-kuoroa varten. Kuoro esiintyi eri kokoonpanoin Ruotsin residenssissä, ruotsalaisella koululla ja Ericssonin pikkujouluissa.

Kaiken kiireen keskellä olen ehtinyt lomaillakin kaksi päivää. Sain vieraita Suomesta ja matkasimme yhdessä Pohjois-Sambiaan. Reissu oli kerrassaan loistava! Vuokrasimme auton kuskeineen ja körötimme kymmenisen tuntia määränpäähämme, Kapishyan kuumille lähteille. Menomatkalla kävimme katsomassa 10 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia.



Lodgemme oli todella viihtyisä ja sen omistaja oli mainio tyyppi, todellinen tarinankertoja. Illat kuluivatkin leppoisasti yhteisen illallispöydän ääressä (ruoka oli todella hyvää).


Päivisin teimme kaikenlaista. Ensimmäisenä päivänä kävimme katsomassa englantilaisen herrasmiehen keskelle-ei-mitään rakentamaa kartanoa tiluksineen ja Shiwa Ngandu -järveä, jonka rannalla krokotiilit aikoinaan söivät Livingstonen koiran.


Toinen päivä kului pääosin meloessa ja koskia laskiessa. Kastuimme sateessa läpimäriksi ja kumivenekin tuli eräässä koskessa täyteen vettä. Onneksi pääsimme heti lodgella kuumaan lähteeseen. Lähteessä oli hiekkapohja ja vesi oli rikitöntä. Kävimmekin lähteessä useaan kertaan.

Näiden aktiviteettien lisäksi ehdimme vielä käydä kirkossa, sairaalassa, koulussa ja patikkaretkellä. Paluumatkalla kävimme myös Kundalilan putouksilla, joihin pääsi uimaan. Vesi oli virkistävää mutta ei liian kylmää.


Nyt edessä on kolmen viikon joululoma Suomessa. Lähden huomenna ja palaan takaisin Sambiaan 11.1. Tällä ajalla Sambia-blogini on joulutauolla mutta ensi vuodeksi on jo pari päivitystä suunnitteilla...
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Vaaleja ja lepakoita tarkkailemassa

Sambian vaalit ovat nyt ohi ja voittajaksi julistettu presidentin virkaa edeltäjänsä kuoleman jälkeen hoitanut Rupiah Banda (MMD, Movement for Multiparty Democracy). Oppositiopuolue PF:n (Patriotic Front) Michael Sata on syyttänyt valtapuoluetta vaalivilpistä mutta kukaan ei toistaiseksi ole esittänyt asiasta todisteita. Hämmennystä aiheutti erityisesti Satan merkittävä johto, joka tuloslaskennan edistyessä kapeni kapenemistaan muuttuen lopulta tappioksi. Merkittävänä syynä tähän on edellisten vaalien tapaan kaupunkien äänien saapuminen ennen maaseudun ääniä, ehdokkailla kun on kullakin kannattajansa tietyillä alueilla.

Kansainvälisten ja paikallisten vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit sujuivat avoimesti ja läpinäkyvästi ja heijastivat äänestäjien tahtoa. Parannusta viime vaaleihin oli kaikilla alueilla. Satan kannattajien pettymyksestä huolimatta täällä on rauhallista ja vaikuttaa siltä, että vaaleista selvittiin parilla pikkuisella mellakalla.

Ennalta vaalit vaikuttivat aiheuttavan paljonkin intohimoja mutta äänestysinto jäi silti laimeaksi. Yhtenä ongelmana äkillisissä vaaleissa olivat vanhentuneet äänestäjärekisterit. Useat sadat tuhannet nuoret, jotka olivat täyttäneet 18 edellisten vaalien jälkeen, eivät saaneet äänestää. Ongelmia aiheutui myös ihmisille, jotka olivat muuttaneet toiselle seudulle edellisten vaalien jälkeen. Lisäksi useat ihmiset olivat kadottaneet äänestäjäkorttinsa. Näitä toki uusittiin, mutta kaikki eivät ehtineet tai viitsineet hankkia uutta korttia.

Vaalitarkkailu oli mielenkiintoista mutta rankkaa. Meidän tiimimme tarkkaili vaaleja Luapulan provinssissa Sambian luoteisosassa. Kävimme tutustumassa vaalipaikkoihin jo ennalta, jotta vaalipäivänä kallista aikaa ei tuhlautuisi paikkojen etsimiseen. Vaalipäivänä lähdimme liikkeelle 4.15 ehtiäksemme ajoissa vaalipaikkaan, jossa katsoisimme avauksen. Avaustoimien oli tarkoitus alkaa 5.30 ja ensimmäisten äänestäjien päästä äänestämään 6.00. Kylässämme viralliset leimat olivat kuitenkin myöhässä, joten avaus viivästyi yli kahdella tunnilla. Leimojen lisäksi paikasta puuttui myös äänestyskoppi, mutta se improvisoitiin hienosti matosta. Keskellä kuvassa on uurna. Samanlaisia laatikoita käytettiin myös tavaroiden kuljetukseen, mikä myös aiheutti hieman hämminkiä kun jotkut käsittivät uurien olevan ennalta täytettyjä.


Avauspaikan lisäksi ehdimme käydä vielä seitsemässä muussa paikassa. Seurasimme äänestystilannetta 30-45 min / paikka ja jatkoimme seuraavaan. Vaalipäivä päättyi osaltamme äänentenlaskennan seuraamiseen. Olimme nukkumassa yhden maissa. Seuraavana päivänä palasimme vielä seuraamaan äänten ynnäystä ja lähetystä Lusakaan. Etäisyydet äänestyspaikkojen välillä olivat pitkiä, joten suuri osa ajasta kului ajamiseen. Matkalla näimme hienoja kohteita, joista räpsin kuvia auton ikkunasta.


Sambian luoteisosa oli täynnä termiittilähiöitä eli aakeita paikkoja täynnä termiittikekoja. Nämä olivat mielestäni aivan ihmeellinen näky.


Paluumatkalla ostimme kalaa suoalueen kalastajilta.


Viimeisen yön vietimme Kasankan kansallispuistossa, joka on matkan varrella Lusakaan päin. Suomi on tukenut puistoa, ja meillä oli vielä yksi kokous paikalla ennen paluuta Lusakaan. Minä kuitenkin sain vatsataudin ja pystyin osallistumaan kokoukseen vain noin vartin ajan. Kollega onneksi hoiti asiat. Viiden tunnin paluumatka vastataudissa Lusakaan oli rankka ja illalla iski korkea kuume. Nyt olen kuitenkin jo täysin terve. Onneksi ennen sairastumistamme ehdimme käydä katsomassa Kasankan loppuvuoden vetonaulaa, lepakoita. Hedelmiä syövät lepakot saapuvat loppuvuodesta Kongosta Kasankaan syömään paikallisia hedelmiä ja ne olivat tänä vuonna kannaltamme sopivasti etuajassa. Lepakoita oli noin miljoona ja täyttäessään taivaan ne olivat uskomaton näky.

Sansibarin kauniimmat kasvot

Tähän mennessä olen Sansibarin osalta kirjoittanut vasta ryöstöstä. Meillä ehti kuitenkin olla mukavaakin saarella ja näimme kaikenlaisia hauskoja otuksia. Nyt kun aikaa on kulunut, loman mukavat hetket alkavat palata selkeämmin mieleen.

Teimme Sansibarilla erilaisia hauskoja retkiä. Stonetownin historiallinen kaupunkikierros oli lähes pakko ottaa, koska kahdestaan olimme täysin paikoin aggressiivistenkin kaupustelijoiden armoilla. Kaupunki oli sokkeloinen ja kulttuurisesti mielenkiintoinen.

Ensimmäinen retkemme kaupungin ulkopuolelle vei meidät mausteviljelmälle. Maustekasveja sai koskea ja haistella, joitain kasveja jopa maistella. Kierroksen päätteeksi saimme vielä kokeilla erilaisia hedelmiä ja lounastakin meille tarjottiin.



Mausteviljelmältä retki jatkui rannalle mutta halukkaat saivat myös tutustua rannan lähellä olevaan koralliluolaan, jota on käytetty myös orjien säilyttämiseen orjakaupan laittomaksi julistamisen jälkeen. Suurin osa ihmisistä meni suoraan rannalle ja luolaankin tulijoista muut palasivat takaisin rappusia. Me kuitenkin tartuimme tilaisuuteen kulkea luolan läpi rannalle. En ollut osannut varautua moiseen luolareissuun ja minulla oli pitkä hame, olihan Ramadan. Luolan pohja oli karhean liukas ja hankalimmassa kohdassa jouduimme lähes vaakatasossa kiipeämään kiveltä toiselle - alhaalla oli kirkas lampi ja aivan päällämme luolan katto. Luolasta ihmisten ilmoille pääsimme kapeasta aukosta, jota kiipesimme pystysuoraan ylös. Polveni oli ruhjeilla reissun jälkeen mutta luolaviisiitti kannatti: lepakot luolan katossa olivat upea näky.


Seuraavana päivänä lähdimme Prison Islandille katsomaan jättiläiskilpikonnia ja snorklaamaan. Snorklausreissu osoittautui matkan parhaaksi (edes meduusat eivät pistelleet ja näin meritähtiä ja merimakkaran) mutta parasta olivat jättiläiskilpikonnat, joita sai syöttää salaatilla.



Stonetownista lähdimme matkaamaan kohti itärannikkoa. Matkalla kävimme delfiiniuimassa ja erilaisista metsistä koostuvassa luonnonpuistossa. Delfiiniuinti oli täysi kaaos: laiva keinui vietävästi delfiinejä jahdaten ja kun noita söpöjä nisäkkäitä onnistuttiin bongaamaan tuli kaikkien kiireen vilkkaa hypätä mereen. Onnistuin peräti näkemään jotain tummaa sameassa vedessä eli varsin mahtava delfiinibongaus. Kolmannen hypyn jälkeen en meinannut enää päästä takaisin veneeseen ja lopulta kopsahdin pää edellä veneen pohjaan. Näimme sentään delfiinejä pomppimassa veneen läheisyydessä ja rauskun uiskentelemassa, joten ihan hukkareissu tämäkään ei sentään ollut.

Metsistä koostuva luonnonpuisto oli todella miellyttävä kokemus rankan delfiiniuinnin jälkeen. Näimme punaisia colobus-apinoita, joita on ainoastaan Sansibarilla.


Myös mangrovemetsikkö oli jännä.


Itärannikolla laskuvesi paljasti paljon mielenkiintoisia otuksia, kuten erakkorapuja, ja hiekka oli pehmeä kävellä. Merisiilejäkään ei näkynyt toisin kuin delfiiniuintilaivalle kahlatessamme.


Sen sijaan huoneessamme oli tällainen käärme. Se on kuulemma täysin harmiton puutarhakäärme.


Parasta Sansibarilla olivat hauskat otukset ja meriruoka. Täällä sisämaassa ei kauheasti tule syötyä kalaa, etenkin kun kylmäketju on hieman kyseenalainen. Hauskoja otuksia toki on täälläkin, ja kohta on myös näiden otusten vuoro päästä blogiini.

Kulttuurivieraita Suomesta

Blogin päivitykseen on jälleen kerran päässyt syntymään harmillinen tauko. Töissä on ollut kiirettä ja kaiken kukkuraksi internetyhteytemme ei lähes viikkoon toiminut. Täällä on ollut melko mielenkiintoista viime aikoina. Parin viikon päästä pidetään presidentinvaalit, joissa olen vaalitarkkailijana. Äskettäin täällä oli käymässä suomalainen Philomela-naiskuoro. Kulttuurivastaalle tämä tarkoitti sekä paljon työtä että mieleenpainuvia hetkiä musiikin ja kuorolaisten parissa. Ja olen ehtinyt käydä monitoroimassa muutamaa hankettakin.

Philomela kiersi reilun viikon kestäneellä reissullaan Sambiaa yhdessä paikallisen a cappella -yhteen, Zambian Vocal Collectionin, kanssa. Kuorot pitivät konsertteja ja vierailivat kouluissa ja SOS-lapsikylässä. Pääkonserttiin Lusakassa osallistui Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda, joka kipusi lavalle laulamaan yhdessä Philomelan ja Zambian Vocal Collectionin kanssa. Muut konsertit pidettiin Kuparivyöhykkeen Kitwessä ja Livingstonessa. Philomela otettiin täällä todella hyvin vastaan mikä ei olekaan ihme - kuoron musiikki oli tunnelmallista, taitavaa ja koskettavaa.


Zambian Vocal Collection tulee vastavuoroisesti käymään Suomeen keväällä - tarkoitushan on vierailuvaihdolla edistää suomalaista kulttuuria ja vahvistaa Sambian kulttuuri-identiteettiä. Mainostan sitten blogissanikin heidän vierailuaan kunhan asia on ajankohtainen. Philomelaa voi Suomessa nähdä jo aiemminkin, vaikkapa joulukonserteissa (www.philomela.fi).

Viktorian putouksilla

Lomamatkamme alkoi ”perinteikkäästi” Livingstonen reissulla. Livingstone on yksi mielipaikoistani täällä ja olen lähdössä sinne taas huomenna - tällä kertaa työmatkalle. Livingstonen hyvinä puolina mainittakoon, että siellä on vettä (Viktorian putoukset ja Sambesi-joki), näihin liittyviä aktiviteetteja ja muutama hauska ravintola. Viime reissulla tuli syötyä mm. mopani-matoja. Aiemmin syömäni madot olivat olleet ihan kuivakoita ja maistuneet käristetyille ranskiksille mutta nämäpä olivat yhtä aikaa rapsakoita ja mehukkaita ja ne oli paistettu öljyn ja sipulin kera, nam!

Putoukset olivat vuodenajan mukana muuttuneet sitten viime näkemän.


Vettä oli nyt vähemmän mutta sepä mahdollisti mahdottomalta kuulostavan: putouksissa uimisen! Käytyämme pällistelemässä putouksia matkasimme Livingstone-saareen putousten reunalla ja lähdimme sieltä oppaan kanssa uimaan kohti Devil’s Poolia, joka niin ikään on ihan putousten reunalla. Altaaseen hypätessä piti tähdätä keskelle, ettei joudu liian voimakkaaseen virtaan tai osu kiviin.



Meille ei kuitenkaan riittänyt Devil’s Pool vaan halusimme myös kokeilla enkelten lentoa (Flight of the Angels). Niinpä menimme lentelemään ultrakevyillä putousten ylle. Maisemat olivat upeat ja vapauden tunne huikea.



Eikä tässä vielä kaikki. Meitä molempia kiehtoi ei-kenenkään-maalle rakennettu silta ja sen rakenteet (vaikka sillan piti muka kiinnostaa vain insinöörejä). Siispä menimme tutkimaan siltaa lähempää, eli käppäilemään sillan alusrakenteisiin.


Meille yritettiin kovasti markkinoida myös benji-hyppyä mutta siihen emme sentään ryhtyneet – emmehän me nyt mitään hurjapäitä ole.

Hurja lomakokemus

Kahden viikon loma on nyt sitten ohi ja olen jo palannut tehokkaasti arkeen ja työn pariin. Suurlähettiläs jo valitteli, että ylipäänsä päästi minut lomalle, hommaa kun on niin paljon. Mutta eipä niitä seesteisiä hetkiä tässä työssä juuri tunnu piisaavan ja pakkohan sitä joskus on lomaillakin.

Ihan seesteinen ei kyllä ollut lomakaan: Sansibarilla jouduimme aseelliseen ryöstöön hotellin ravintolassa. Rynnäkkökiväärillä varustautunut ryöstäjä tuli ikkunasta sisään, vei matkatoverini laukun ja huuteli kännyköiden, läppäreiden ja rahan perään. Minun ohitseni hän meni laukkuani ottamatta, varmaankin jotain mielenkiintoisempaa nähdessään. Melko pian tämän jälkeen ryöstäjä ampui kahdesti, ilmeisesti maahan. Toinen luodeista kuitenkin kimposi ja yksi ihminen haavoittui. Tämän jälkeen ryöstäjät pakenivat paikalta. Vartijoita ei kuitenkaan näkynyt vielä pitkään aikaan. Tilanteen rauhoituttua haavoittunut vietiin hoitoon ja me muut jäimme odottamaan poliisia.

Olimme joka tapauksessa seuraavana päivänä lähdössä Sansibarin itärannikon Pajesta, missä ryöstö tapahtui, kohti Dar es Salaamia. Kävimme vielä aamulla poliisiasemalla ja sitten matkasimme Dariin ja Suomen suurlähetystöön hätäpassia hankkimaan. Lähetystössä oltiin todella avuliaita, empaattisia ja ystävällisiä. Myös Ranskan lähetystö (ryöstöpaikalla oli paljon ranskalaisia) oli kiinnostunut pärjäämisestämme ja he olivatkin soittaneet Suomen Tansanian suurlähettiläälle ja tiedustelleet vointiamme.

Yhtä empaattisia ei oltu Tansanian lentokentän maastapoistumisrituaaleissa. Tsekattua jo matkatavaramme koneeseen meille kerrottiin, että olisi mentävä takaisin kaupunkiin hankkimaan maahantuloleima, sitä kun ei hätäpassissa ollut. Tämä olisi tarkoittanut lennolta myöhästymistä, mikä ei virkailijaa tuntunut kiinnostavan yhtään. Hän todennäköisesti olisi kyllä keksinyt ratkaisun, jos olisimme tarjonneet hänelle hieman rahaa. Suurlähetystö kuitenkin hoiti mallikkaasti tämänkin asian: virkailijan pomo soitettiin paikalle ja pääsimme lennollemme.

Kaiken kaikkiaan siis Sansibarilta jäi meille päällimmäisiksi melko ikäviä muistoja, vaikka kyllähän saarella ennen ryöstöä oli mukavaakin. Ihmiset eivät kuitenkaan alunperinkään olleet keskimäärin yhtä ystävällisiä kuin sambialaiset ja kaupustelu oli paikoin todella aggressiivista. Ryöstäjääkin luulin ihan ensialkuun kaupustelijaksi (ennen kuin äkkäsin aseen). Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä, että selvisimme tilanteesta pelkän omaisuuden menetyksellä, minun laukkuni kaiken lisäksi säilyi, ja toisaalta olimme jo ehtineet mukavasti lomailla ennen ryöstöä. Nyt keskityn toivomaan, että haavoittunut toipuu. Näiden kokemusten jälkeen en kuitenkaan uskaltaisi suositella saarta lomakohteeksi, ryöstöt kun vieläpä ovat siellä kuulemma lisääntymään päin. Meidän ryöstömme ei ole päässyt edes uutisiin asti. Sansibarilla on köyhyyttä, huumeongelma ja rikkaita länsimaalaisia turisteja, mikä ei ole turvallinen yhdistelmä.

Näistä melkoisen dramaattisista käänteistä huolimatta olen tosiaan nyt palannut arkeen. Yksinäiset illat tuntuvat varmasti aluksi oudoilta mutta työtä ainakin on enemmän kuin tarpeeksi, joten tekemisen puute ei ainakaan pääse yllättämään. Aion seuraavaksi keskittyä muistelemaan lomamme mukavia hetkiä ja kirjoitan niistä tänne blogiinkin ihan lähiaikoina.

Työntäyteinen elokuu ja maansuru

Muutama lukijani onkin jo ihmetellyt, kun blogini ei ole lähes kuukauteen päivittynyt. En ole suinkaan unohtanut lukijoitani ja on mukava kuulla, että tekään ette ole unohtaneet minua. Töissä nyt vaan on ollut niin kiire, että en kertakaikkiaan ole ehtinyt blogata, ja kotonahan minulla ei ole nettiä. Mutta kun nyt kerran olen raahautunut toimistoon lauantaina niin kaipa voin hetkisen käyttää myös kuulumisteni päivittämiseen. Edelliset päivitykset ovat kertoneet matkailusta ja ainakin yksi lukijani jo kommentoi, että teenköhän täällä muuta kuin matkustelen. Tottahan toki, ja vastaiskuna aionkin nyt kirjoittaa pääasiassa työstäni.

Sambiassa eletään tällä hetkellä suruaikaa. Maan presidentti kuoli 19.8. ja maahan julistettiin välittömästi suruaika. Se kestää kolme viikkoa. Presidentin ruumis tuotiin viime viikonloppuna Pariisista Sambiaan ja sitä on kierrätetty ympäri maata, jotta ihmiset voivat hyvästellä presidentin. Nyt ruumis on jo Lusakassa ja hautajaiset pidetään ensi viikon keskiviikkona, 3.9. Presidentin kuolema oli tietenkin todella surullinen uutinen, vaikka se ei täytenä yllätyksenä tullutkaan. Presidentti oli saanut halvauksen kesäkuun lopussa mutta hänen tilansa oli parantumaan päin. Tila kuitenkin heikkeni äkillisesti syyskuun puolivälissä, mikä johti presidentin kuolemaan.

Presidentin kuolema on tietenkin aiheuttanut murheen lisäksi myös lisätyötä lähetystössä. Suurin vaikutus minun työhöni on presidentin hautajaispäivän valinnalla. Olen Sambiaan saapumisestani asti järjestellyt kauppa- ja yrityskumppanuustapahtumaa, joka oli tarkoitus pitää 3.9. Presidentin hautajaisten vuoksi tapahtuma piti tietenkin siirtää ja suunniteltu suurlähettilään vastaanotto perua. Suruaikana työn teko on sallittua mutta viihde ei. Sain merkittävän sumplinnan jälkeen siirrettyä tapahtumaamme kahdella päivällä eteenpäin, mutta tapahtumasta karsiutui väistämättä joitain osallistujia ja ohjelmaa. Toisaalta, suuria tapahtumia järjestellessä tulee aina viime hetken muutoksia ja niiden kanssa pitää vain tulla toimeen. Monet hyödylliset kontaktit pääsevät yhä muutoksista huolimatta osallistumaan tilaisuuteen.

Yksin en tietenkään ole joutunut tapahtumaa järjestämään. Zambian Development Agency ja Global Compact ovat olleet yhteydessä sambialaisiin ja Finnpartnership ja Finpro ovat olleet merkittävällä tavalla mukana suomalaisten osallistujien houkuttelemisessa. Myös ruotsalaiset ovat mukana tilaisuudessa. Paljon työtä minulla on kuitenkin ollut. Tilaisuuden painopisteinä ovat maataloustuotteet ja uusiutuva energia. Kaikkien toiveena oli saada paikalle reilun kaupan asiantuntija, jollainen sitten Reilun kaupan edistämisyhdistyksen avulla löytyikin Sambiasta. Uusiutuvan energian asiantuntija tulee Suomesta ja hän kertoo esityksessään mm. miten maatalousjätteitä voidaan käyttää hyödyksi. Lisäksi paikalla on muutama suomalainen yritys ja sambialaisia ja malawilaisia yrityksiä ja maanviljelijöitä. Paikalla on myös elokuun alussa järjestetyillä maatalousmessuilla hankkimiani kontakteja (omakehu: hyvä minä!). Toivottavasti tilaisuus onnistuu ja ainakin muutama uusi sambialainen / malawilainen tuote löytää tiensä suomalaisten ruokapöytiin. Mainos: Niitä pitää sitten ostaa!


Kauppa- ja yrityskumppanuustapahtuman järjestelyn lisäksi olen mm. hallinnoinut viittä kauppaan ja kulttuuriin liittyvää kehitysyhteistyöhankettani. Olen mm. käynyt neljässä hankkeessa monitorointikäynnillä. Lähetystö tukee esimerkiksi vammaisten tulonhankintaa, heidän työllistymismahdollisuutensa kun ovat hyvin heikot. Oheisella farmilla työskentelee vammaisia, jotka saavat tuloja kanalasta, sikalasta ja puutarhasta.



Hyvin erilaisella hankkeella puolestaan tuetaan geologian ja kaivosalan laitoksia Sambian yliopistolla. Geologian tutkimuskeskus on hankkeessa mukana. Käydessämme tutustumassa hankkeeseen pääsin käymään myös kivimuseossa ja ohessa poseeraan malakiitin kanssa. Se on kuparin sivutuote ja olen muuten ostanut täältä malakiittikorutkin.


Suomalaisten kansalaisjärjestöjen yhteyshenkilön ominaisuudessa kävin myös tutustumassa Madimban compoundiin, jolle suomalaisen Huussi ry:n tuella rakennetaan kuivakäymälöitä. Perinteisesti "vessat" ovat kuoppia maassa, ja koska Lusakassa pohjavesi on hyvin korkealla ihmisten jätökset pilaavat sen. Seurauksena on mm. koleraa, johon muutama vuosi takaperin kuoli Lusakassa 6000 ihmistä.


Muun lisäksi olen organisoinut Philomela-kuoron vierailua Zambian Vocal Collection -yhtyeen vieraaksi. Zambian Vocal Collection on alunperin sambialaisista orpopojista muodostettu a cappella -yhtye ja sittemmin nämä salskeat nuoret miehet ovat konsertoineet mm. Suomen itsenäisyyspäiväjuhlilla. Edeltäjäni on opettanut heille muutamia suomalaisia lauluja ja minun on tarkoitus jatkaa tätä ja myös esiintyä juhlilla heidän kanssaan. Yhtye harjoittelee oheisessa koulussa, ja tietenkin meidät valtasi into palata pulpetteihin.


Olen myös käynyt tutustumassa Lusakan parlamenttitaloon, tämä tosin tapahtui vapaa-ajalla.


Ei niin paljon työtä, ettei huviakin. Sambialainen sihteerimme kutsui minut taannoin veljensä tulevan vaimon keittiöjuhliin. Kitchen party on sambialainen vastine morsiamen polttareille. Sinne tuodaan lahjaksi astioita yms. keittiötavaraa. Kaikkien tulee kertoa morsiamelle keittiötavaroiden käyttötarkoitus ja tanssia hänelle. Parhaat tanssijat saivat nshima-kauhan (nshima = maissipuuro, Sambian yleisin ja köyhien osalta lisukkeineen ainoa ruoka), ja olin heidän joukossaan! Tanssilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä lantion vatkaamista, minkä on tarkoitus olla morsiamelle opettavaista.


No niin, hyvät lukijani. Saahan tämä päivitys teidät uskomaan, että ihan oikeasti puurran täällä melkoisella luterilaisella työmoraalilla? Toisaalta, kun kerran tänne asti tulee töitä tekemään, on hienoa, että työtä on riittävästi ja se on mielenkiintoista. Ja nyt kun olen saanut teidän uskomaan, että työtä täällä tehdään onkin paikallaan kertoa, että jään ensi viikon jälkeen kahden viikon lomalle. Luvassa Viktorian putoukset (jälleen kerran), Choben safari (tällä kertaa yö teltassa) ja Sansibar! Palaan toimistoon jälleen 22.9. ja voipi olla, että en sitä ennen ehdi päivittämään blogiani. Kertokaahan, jos haluatte kuulla enemmän arjesta ja vähemmän hurvituksista - sekin on järjestettävissä.

Kariba-järvellä

Heinäkuun reissuputki päättyi Kariba-järvelle. Se on suuri tekojärvi Sambian ja Zimbabwen rajalla, noin puolivälissä Sambesi-jokea. Järvi täyttyi vuosien 1958 ja 1963 välillä Kariban padon rakentamisen jälkeen.


Padon toisella puolella Sambesi jatkaa matkaansa kohti Intian valtamerta.


Kariba-järven tieltä joutuivat muuttamaan niin ihmiset kuin eläimetkin. Operaatio Nooan Arkki siirsi lukuisia eläimiä muualle ja osa eläimistä on varmasti paennut vesimassoja omatoimisestikin. Joillekin eläimille järven on ollut pakko koitua kohtaloksi, vaikka tästä ei kukaan täällä olekaan maininnut. Kariba-rotkon kasvillisuus poltettiin ennen vesimassojen päästämistä valloilleen, mutta joitain puita on jäänyt urheasti pystyyn keskelle vesimassoja.


Poltettu maa on hedelmällinen pohja järvelle, ja kalakanta onkin runsas ja makoisa. Tämä kalastusalus pyytää sardiinin kaltaista kapentaa.


Tuskallisesta syntytarinastaan huolimatta Kariba-järvi tarjoaa mahdollisuuksia turismille melkoisen kuivassa Afrikan sisämaassa. Järvi on laaja, 220 km pitkä ja 40 km leveä, ja sitä voisi luulla mereksi, jos ei paremmin tietäisi.

Jokisafarilla Botswanan Chobessa

Safareissa on kyllä puolensa. Viktorian putouksilta matkasimme päiväreissulle Botswanan puolella sijaitsevaan Choben luonnonpuistoon. Safariin kuului veneajelu, jolla pääsi näkemään elukoita hieman eri perspektiivistä kuin autolla köröteltäessä.

Esimerkiksi krokotiilia pääsee veneellä paljon lähemmäksi kuin autolla. Krokotiilin ja alligaattorin hampaissa on muuten se ero, että krokotiilin hampaat näkyvät ulospäin. Tämä käy hyvin ilmi tästäkin kuvasta.


Ihanin bingaamani elukka oli vesimonitorilisko. Tykkään liskoista, kuten suuri osa lukijoistani tietäneekin. Vesimonitorit ja krokotiilit ovat vihollisia, koska vesimonitori syö krokotiilin munia ja krokotiilitkin tykkäävät syödä pieniä vesimonitoreja.


Virtahevot tykkäävät mennä kasaan keskenään.


Jokisafarilla pääsi bongailemaan eläinten juomista. Täysikasvuisille norsuille juominen on turvallista mutta pienemmät eläimet ovat krokotiilien vuoksi vaarassa.


Nämä villisiat eivät kuitenkaan vaikuttaneet kovin pelokkailta. Jokien penkoilla näki myös monia erilaisista riistaeläimistä koostuvia rykelmiä. Yhteiset viholliset, petoeläimet, tekevät yhteiselosta kannattavaa impaloille, villisioille, apinoille ja muille saaliseläimille.

Viktorian putoukset

Reissuputki on nyt toistaiseksi ohi ja olen palannut töiden pariin toimistoon. Viktorian putoukset ansaitsevat oman blogimerkintänsä. Jatkan seuraavissa päivityksissä muista reissukohteista, joita olivat Botswanan Chobe ja Kariba-järvi.

Viktorian putoukset (paikallisittain Mosi-O-Tunya tai Mosi-Oa-Tunya eli savu, joka jylisee) ovat upeinta, mitä koskaan olen nähnyt. En oikein osaa kuvailla putouksia, valtavasti voimakasta vettä on ehkä paras kuvaus mihin kykenen. Valokuvatkaan eivät tee putouksille oikeutta mutta pistän niitä nyt kuitenkin tähän pällisteltäviksenne. Netistä tosin löytyy parempiakin, ammattikuvaajien isoilla kameroilla ottamia kuvia.

Tässä kuvassa pönötän paikassa juuri ennen putouksia. Veden virtaus tässä vaiheessa ei näytä ollenkaan niin hurjalta kuin voisi kuvitella.


Vesihöyry ja paikoin jopa kaatosateeksi äityneet putouksen pisarat vaikeuttivat putousten kuvaamista huomattavasti erityisesti Sambian puolella. Hurjin paikka oli pikkusilta, jossa jalatkin kastuivat läpimäriksi. Zimbabwen puolella oli kuivempaa.


Livingstone Island oli nimetön pikkusaari aivan kiinni putouksissa kunnes David Livingstone paikallisten opastamana näki siltä ensimmäistä kertaa putoukset ja saari sen jälkeen nimettiin hänen mukaansa. Putoukset ovat erilaiset eri aikoina vuodesta. Sadekaudella ja kuivan kauden alussa virtaus on voimakkain. Kun kuivaa kautta on kestänyt tarpeeksi kauan virtaama vähenee ja Livingstonen saarelle voi kävellä.


Jotta putoukset tulisi nähtyä kaikista mahdollisista kuvakulmista (putousten alapuoli tietysti jää onnekkaimmilta näkemättä) on niiden yllä myös lennettävä. Me teimme 15 min helikopterilennon. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni helikopterissa ja nautin todella upeista näkymistä.


Minulle putoukset ovat upea luonnonnähtävyys ja visuaalisesti huikaiseva maisema. Hurjapäisimmät eivät tyydy vain ihailemaan putouksia vaan hyödyntävät niitä huvituksissaan. Niinpä Sambesin yli kulkeva, Sambian ja Zimbabwen yhdistävä ei-kenenkään-maalla sijaitseva silta toimii näyttämönä mm. benji-hypyille. Kaikenlaisia koskenlaskuaktiviteettejakin on turistien iloksi ja kauhuksi järjestetty, myös nämä aktiviteetit alkavat suunnilleen sillan kohdalla.

Safarilla South-Luangwassa

Olen nyt pitänyt lukijoitani kauan jännityksessä, ja tietysti menin vielä lupaamaan pikaisen päivityksen safariseikkailustani. Niinhän siinä taas kävi, etten töissä ehtinyt postaamaan, etenkin kun tähän tekstiin tulee nyt paljon kuvia. Varoitankin vahingosta viisastuneena lukijoitani jo nyt, että ensi viikolla päivitystä ei välttämättä tule kun olen suurimman osan viikosta reissussa.

No, kootuista selityksistä itse asiaan, eli safariin. Safari oli hieno kokemus. Kansallispuisto oli täynnä elukoita. Luulin, että niitä pitää oikein etsimällä etsiä mutta siinähän niitä pyöri ja pällisteli ihan auton lähelläkin.



Samoin impaloita, apinoita ja sen sellaisia oli ihan majamme lähistöllä. Impalat olivat laguunin toisella puolella käyskentelemässä ja silkkiapinoita kävi myös kuistillamme.

Täytyy kyllä sanoa, että Sambian turismiministeri pisteli vähän omiaan safariautojen määrän ja leijonien suhteen: pahimmillaan kolmea leijonaa oli kyttäämässä seitsemän autoa. Yösafarilla elukat joutuivat valokeilaan ja niistä napsittiin kuvia. Oli kuin paparazzit olisivat kytänneet julkkiksia.



Erityisesti leijonat ja leopardit olivat kyttäyksen kohteena. Näimme leijonia metsästämässä pariinkin otteeseen. Yksi seepra oli rohkea ja oikein uhitteli leijonille. Impalat ja paviaanit puolestaan ovat parhaita kavereita, koska paviaanit varoittavat toisiaan ja impaloita leijonia huomatessaan. Paviaanit myös välillä härnäsivät leijonia. Näimme myös parittelevia leopardeja ja leopradin syömässä impalaa puussa.



Suuresta vitosesta (big five) näimme leijonien ja leopardien lisäksi norsuja ja puhveleita. Puhveleita oli monisatapäinen lauma, niitä oli molemmilla puolillamme ja osa ylitti tietä. Muutama puhveli oikein tuijotti meitä.



Sarvikuonot jäivät näkemättä, koska salametsästäjät olivat ehtineet ensin. Sambian sarvikuonokanta on käytännössä metsästetty sukupuuttoon, koska sarvista tehtävä potenssilääke on niin kysyttyä tavaraa Lähi-idässä ja Aasiassa. Sambiassa salametsästäjät on yritetty saada lain eteen sen sijaan, että heidät olisi vain tapettu, kuten esimerkiksi Zimbabwessa on tehty.



Oppaamme aiempi ammatti oli salametsästäjien partiointi. Se oli vaarallista työtä. Osa salametsästäjistä on saanut armeijakoulutuksen ja heillä on paremmat aseet kuin partioijilla. Monet oppaamme työtoverit olivat saaneet surmansa salametsästäjien luodeista. Salametsästäjät eivät siis kovan paikan tullen tyydy ampumaan vain eläimiä. Nyt Sambiassa on kuitenkin aloitettu ohjelma sarvikuonokannan elvyttämiseksi. Pohjois-Luangwan kansallispuistoon on jo tuotu sarvikuonoja, ja niitä vartioidaan 24 h vuorokaudessa. Ohjelma on tarkoitus ulottaa myös muihin kansallispuistoihin.



Myös ns. tavalliset elukat olivat ensimmäistä kertaa safarilla olijalle jänniä näkyjä. Kirahvit, seeprat ja ihan perusimpalatkin ja muut samansukuiset eläimet olivat mielestäni hienoja. Samoin krokotiilit ja virtahevot olivat hauskoja.













Hienoja olivat myös maisemat. Makkarapuut (sausage tree) olivat tosi jänniä. Hedelmät saattavat painaa jopa 16 kg. Ei olisi mukavaa, jos sellainen putoaisi päähän. Puuhun liittyy ymmärrettävästi myös kaikkia jänniä uskomuksia. Ehkäpä kaikkein upein kokemus oli kuitenkin öinen tähtitaivas. En ole koskaan missään nähnyt yhtä upeaa tähtitaivasta kuin safarilla. Etelän tähtitaivas on hienompi kuin pohjoisen pallonpuoliskon, esim. Linnunrata näkyy. Otava on hassusti väärinpäin. Etelän ristiä tuijottaessani näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Muistin toivoakin :) Tähdenlento oli ensimmäinen myös matkakumppanilleni Riikalle. Tänne asti siis piti meidänkin tulla tähdenlennon nähdäksemme.