Jokisafarilla Botswanan Chobessa

Safareissa on kyllä puolensa. Viktorian putouksilta matkasimme päiväreissulle Botswanan puolella sijaitsevaan Choben luonnonpuistoon. Safariin kuului veneajelu, jolla pääsi näkemään elukoita hieman eri perspektiivistä kuin autolla köröteltäessä.

Esimerkiksi krokotiilia pääsee veneellä paljon lähemmäksi kuin autolla. Krokotiilin ja alligaattorin hampaissa on muuten se ero, että krokotiilin hampaat näkyvät ulospäin. Tämä käy hyvin ilmi tästäkin kuvasta.


Ihanin bingaamani elukka oli vesimonitorilisko. Tykkään liskoista, kuten suuri osa lukijoistani tietäneekin. Vesimonitorit ja krokotiilit ovat vihollisia, koska vesimonitori syö krokotiilin munia ja krokotiilitkin tykkäävät syödä pieniä vesimonitoreja.


Virtahevot tykkäävät mennä kasaan keskenään.


Jokisafarilla pääsi bongailemaan eläinten juomista. Täysikasvuisille norsuille juominen on turvallista mutta pienemmät eläimet ovat krokotiilien vuoksi vaarassa.


Nämä villisiat eivät kuitenkaan vaikuttaneet kovin pelokkailta. Jokien penkoilla näki myös monia erilaisista riistaeläimistä koostuvia rykelmiä. Yhteiset viholliset, petoeläimet, tekevät yhteiselosta kannattavaa impaloille, villisioille, apinoille ja muille saaliseläimille.

Viktorian putoukset

Reissuputki on nyt toistaiseksi ohi ja olen palannut töiden pariin toimistoon. Viktorian putoukset ansaitsevat oman blogimerkintänsä. Jatkan seuraavissa päivityksissä muista reissukohteista, joita olivat Botswanan Chobe ja Kariba-järvi.

Viktorian putoukset (paikallisittain Mosi-O-Tunya tai Mosi-Oa-Tunya eli savu, joka jylisee) ovat upeinta, mitä koskaan olen nähnyt. En oikein osaa kuvailla putouksia, valtavasti voimakasta vettä on ehkä paras kuvaus mihin kykenen. Valokuvatkaan eivät tee putouksille oikeutta mutta pistän niitä nyt kuitenkin tähän pällisteltäviksenne. Netistä tosin löytyy parempiakin, ammattikuvaajien isoilla kameroilla ottamia kuvia.

Tässä kuvassa pönötän paikassa juuri ennen putouksia. Veden virtaus tässä vaiheessa ei näytä ollenkaan niin hurjalta kuin voisi kuvitella.


Vesihöyry ja paikoin jopa kaatosateeksi äityneet putouksen pisarat vaikeuttivat putousten kuvaamista huomattavasti erityisesti Sambian puolella. Hurjin paikka oli pikkusilta, jossa jalatkin kastuivat läpimäriksi. Zimbabwen puolella oli kuivempaa.


Livingstone Island oli nimetön pikkusaari aivan kiinni putouksissa kunnes David Livingstone paikallisten opastamana näki siltä ensimmäistä kertaa putoukset ja saari sen jälkeen nimettiin hänen mukaansa. Putoukset ovat erilaiset eri aikoina vuodesta. Sadekaudella ja kuivan kauden alussa virtaus on voimakkain. Kun kuivaa kautta on kestänyt tarpeeksi kauan virtaama vähenee ja Livingstonen saarelle voi kävellä.


Jotta putoukset tulisi nähtyä kaikista mahdollisista kuvakulmista (putousten alapuoli tietysti jää onnekkaimmilta näkemättä) on niiden yllä myös lennettävä. Me teimme 15 min helikopterilennon. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni helikopterissa ja nautin todella upeista näkymistä.


Minulle putoukset ovat upea luonnonnähtävyys ja visuaalisesti huikaiseva maisema. Hurjapäisimmät eivät tyydy vain ihailemaan putouksia vaan hyödyntävät niitä huvituksissaan. Niinpä Sambesin yli kulkeva, Sambian ja Zimbabwen yhdistävä ei-kenenkään-maalla sijaitseva silta toimii näyttämönä mm. benji-hypyille. Kaikenlaisia koskenlaskuaktiviteettejakin on turistien iloksi ja kauhuksi järjestetty, myös nämä aktiviteetit alkavat suunnilleen sillan kohdalla.

Safarilla South-Luangwassa

Olen nyt pitänyt lukijoitani kauan jännityksessä, ja tietysti menin vielä lupaamaan pikaisen päivityksen safariseikkailustani. Niinhän siinä taas kävi, etten töissä ehtinyt postaamaan, etenkin kun tähän tekstiin tulee nyt paljon kuvia. Varoitankin vahingosta viisastuneena lukijoitani jo nyt, että ensi viikolla päivitystä ei välttämättä tule kun olen suurimman osan viikosta reissussa.

No, kootuista selityksistä itse asiaan, eli safariin. Safari oli hieno kokemus. Kansallispuisto oli täynnä elukoita. Luulin, että niitä pitää oikein etsimällä etsiä mutta siinähän niitä pyöri ja pällisteli ihan auton lähelläkin.



Samoin impaloita, apinoita ja sen sellaisia oli ihan majamme lähistöllä. Impalat olivat laguunin toisella puolella käyskentelemässä ja silkkiapinoita kävi myös kuistillamme.

Täytyy kyllä sanoa, että Sambian turismiministeri pisteli vähän omiaan safariautojen määrän ja leijonien suhteen: pahimmillaan kolmea leijonaa oli kyttäämässä seitsemän autoa. Yösafarilla elukat joutuivat valokeilaan ja niistä napsittiin kuvia. Oli kuin paparazzit olisivat kytänneet julkkiksia.



Erityisesti leijonat ja leopardit olivat kyttäyksen kohteena. Näimme leijonia metsästämässä pariinkin otteeseen. Yksi seepra oli rohkea ja oikein uhitteli leijonille. Impalat ja paviaanit puolestaan ovat parhaita kavereita, koska paviaanit varoittavat toisiaan ja impaloita leijonia huomatessaan. Paviaanit myös välillä härnäsivät leijonia. Näimme myös parittelevia leopardeja ja leopradin syömässä impalaa puussa.



Suuresta vitosesta (big five) näimme leijonien ja leopardien lisäksi norsuja ja puhveleita. Puhveleita oli monisatapäinen lauma, niitä oli molemmilla puolillamme ja osa ylitti tietä. Muutama puhveli oikein tuijotti meitä.



Sarvikuonot jäivät näkemättä, koska salametsästäjät olivat ehtineet ensin. Sambian sarvikuonokanta on käytännössä metsästetty sukupuuttoon, koska sarvista tehtävä potenssilääke on niin kysyttyä tavaraa Lähi-idässä ja Aasiassa. Sambiassa salametsästäjät on yritetty saada lain eteen sen sijaan, että heidät olisi vain tapettu, kuten esimerkiksi Zimbabwessa on tehty.



Oppaamme aiempi ammatti oli salametsästäjien partiointi. Se oli vaarallista työtä. Osa salametsästäjistä on saanut armeijakoulutuksen ja heillä on paremmat aseet kuin partioijilla. Monet oppaamme työtoverit olivat saaneet surmansa salametsästäjien luodeista. Salametsästäjät eivät siis kovan paikan tullen tyydy ampumaan vain eläimiä. Nyt Sambiassa on kuitenkin aloitettu ohjelma sarvikuonokannan elvyttämiseksi. Pohjois-Luangwan kansallispuistoon on jo tuotu sarvikuonoja, ja niitä vartioidaan 24 h vuorokaudessa. Ohjelma on tarkoitus ulottaa myös muihin kansallispuistoihin.



Myös ns. tavalliset elukat olivat ensimmäistä kertaa safarilla olijalle jänniä näkyjä. Kirahvit, seeprat ja ihan perusimpalatkin ja muut samansukuiset eläimet olivat mielestäni hienoja. Samoin krokotiilit ja virtahevot olivat hauskoja.













Hienoja olivat myös maisemat. Makkarapuut (sausage tree) olivat tosi jänniä. Hedelmät saattavat painaa jopa 16 kg. Ei olisi mukavaa, jos sellainen putoaisi päähän. Puuhun liittyy ymmärrettävästi myös kaikkia jänniä uskomuksia. Ehkäpä kaikkein upein kokemus oli kuitenkin öinen tähtitaivas. En ole koskaan missään nähnyt yhtä upeaa tähtitaivasta kuin safarilla. Etelän tähtitaivas on hienompi kuin pohjoisen pallonpuoliskon, esim. Linnunrata näkyy. Otava on hassusti väärinpäin. Etelän ristiä tuijottaessani näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Muistin toivoakin :) Tähdenlento oli ensimmäinen myös matkakumppanilleni Riikalle. Tänne asti siis piti meidänkin tulla tähdenlennon nähdäksemme.

Sinne ja takaisin

Safari Etelä-Luangwan kansallispuistossa oli mahtava kokemus ja kerron siitä lisää blogissani huomenna käytyäni läpi ottamiani elukkakuvia.

Matka safarille ja takaisin oli kokemus jo itsessään. En ole koskaan aiemmin lentänyt niin pienellä koneella kuin paluulennollamme Mfuwesta Lusakaan. Koneessa oli 18 paikkaa (9 riviä, yksi istuin keskikäytävän molemmin puolin). Lentoyhtiönä oli Zambian Airways, joka jopa tarjosi sämpylän ja mehun / teen tunnin kestäneellä lennolla (toisin kuin monet eurooppalaiset yhtiöt nykyisin). Menomatkalla kone oli varsin hyväkuntoisen oloinen mutta paluulennon kone hieman repsotti (toivottavasti vain) sisustukseltaan. Osa penkeistä oli löröjä ja yksi tarjotin paukahti auki nousun aikana. Täytyy myöntää, että minua hieman jännitti. Matkatoimiston mies oli kuitenkin jo ennakkoon luvannut lennon olevan turvallinen. Zambian Airwaysilla on kuulemma niin vähän koneita, ettei niitä ole varaa menettää, eikä onnettomuuksia olekaan sattunut. Eikä reilun kymmenen tunnin bussimatka safarille varmasti olisi ollut yhtään lentoa turvallisempi, tiet kun ovat aika huonossa kunnossa ja etenkin pimeällä riistakolarin vaara on suuri.

Minua joka tapauksessa kiinnostaisi kovasti tietää, millaisella härvelillä olen lentänyt, joten voisiko joku lentokoneita tunteva lukijani valaista asiaa minulle ja muille lukijoille?

Sambialainen "juhannus" ja lomasuunnitelmia

Mökeillä suomalaisen luonnon keskellä juhannusta viettäneet ystäväni ovat kyselleet, millainen on ollut sambialainen juhannukseni. No, täällähän on nyt talvi ja juhannusta vietettiin suunnilleen vuoden pimeimpänä päivänä Suomi-asuinalueella muiden suomalaisten ja joidenkin muidenkin kansallisuuksien kesken, joita nyt paikalle sattui. Meillä oli nuotio ja grilli ja hyvää grillattavaakin, mutta eihän juhannus ole juhannus muualla kuin Suomessa ja ehkä sitten joissain muissa Pohjoismaissa. Koti-ikäväkin vaivasi, kun ajattelin ystäviä, joiden seurassa en voinut tänä vuonna viettää juhannusta.

Haikeutta kuitenkin lievitti tieto tulevista hauskoista lomasuunnitelmista. Äiti tulee tänne ensi viikolla! :) Matkaamme sitten yhdessä äidin ja miehensä Pekan kanssa Viktorian putouksille, Botswanaan ja Kariba-järvelle. Kirjoittelen näistä lisää kuvien kera. Kaiken kukkuraksi olen jo tänä viikonloppuna lähdössä safarille Etelä-Luangwan kansallispuistoon työkaverini Riikan kanssa. Toivottavasti siellä näkisi paljon hauskoja elukoita, joiden kuvia voisi sitten laittaa tänne blogiinkin.

Lomasuunnitelmat tietenkin vaativat veronsa ja töitä onkin nyt paiskittava hurjalla tahdilla, jotta ehtii lomailla. ;)

Elukoita ja elokuvia – ja rutkasti töitä

Niinhän siinä nyt kävi, että viime viikolla repsahdin blogin päivitystahdista enkä kirjoittanut mitään. Pahoittelen asiaa lukijoilleni ja pyrin parantamaan tapani. Samassa yhteydessä haluan kiittää kaikkia kommentoijia. Blogin kirjoittaminen on paljon mukavampaa kun tietää varmasti, että joku sitä seuraakin. Ja kommenttejanne on kiva lukea! :)

Nyt sitten kootut selitykset surkealle päivitystahdille. Syitä on kolme: työ, työ ja työ. Tai no, ehkä se ei ole ainut syy mutta kiirettä on töissä tosiaan pitänyt. Kaikki asiat vain tuntuvat vaativan toimenpiteitä yhtä aikaa. Viime viikolla Lusakassa oli myös brittilähtöinen investointikonferenssi Euromoney Zambia (eikö olekin hassu nimi, britithän eivät edes käytä euroa). Tämä oli ensimmäinen Euromoney-investointikonferenssi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa Etelä-Afrikan ulkopuolella. Sambia on siis selvästi mahdollisuuksien maa. Tämä pätee myös turismiin: ”Sambiassa safarilla on näköpiirissä yksi safariauto ja kolme leijonaa kun muualla on kolme safariautoa ja yksi leijona”, kuten Sambian turismiministeri asian kiteytti.

Turismista puheen ollen kävimme kämppiksen kanssa reilu viikko sitten Munda Wangan eläinten turvapaikassa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Eläimet ovat kuulemma olleet orpoja tai haavoittuneita. Ainakin niillä oli ihan tilavat aitaukset. Olimme paikalla ruokinta-aikaan, joten pääsimme näkemään elukoita suhteellisen hyvin. Oheisessa kuvassa on villisika, joka halusi tehdä lähempää tuttavuutta.
Elukoita enemmän minua viehätti kuitenkin kasvitieteellinen puutarha. Se oli todella idyllinen, ja jotkut olivatkin ottaneet piknikkamat mukaan. Tässä on kämppikseni Mia idyllin keskellä.

Minä tietysti innostuin eniten sukkulenttiosastosta. Mia otti kuvan minusta kuvaamassa mehikasveja, häntä taisi intoni niihin hieman huvittaa.



Muutoin vapaa-ajalla olen käynyt jo kolme kertaa elokuvissa. Miesten nenäliinat toimivat korvatulppina varsin hyvin, volyymit ovat leffateatterissa tosiaan melkoiset. Trailereiden aikana minua tosin alkoi kauheasti naurattaa kun ajattelin, että tässä sitä nyt istutaan miesten nenäliinat korvissa.

Monta kiireistä päivää

Tämä viikko on ollut todella kiireinen eikä blogikirjoitteluun ole oikein jäänyt aikaa. Olen tehnyt pitkiä päiviä töissä (no, olen kyllä lähtenyt kotiin ennen pimeän tuloa). Tehtäväni ovat mielenkiintoisia ja laaja-alaisia: kauppaa ja investointeja, kulttuuria, kehitysyhteistyöhankkeita. Illat olen kuluttanut uuden kämppiksen kanssa, joka saapui maanantaina Sambiaan tekemään gradua sanitaatiotilanteesta täällä. Olin jo ehtinyt ajatella satunnaiskämppisten ajan olevan kohdallani ohi mutta enpä näin ajatellessani myöskään tiennyt tulevani töihin Sambiaan. Kämppis on mukava ja tulemme juttuun hyvin. Tänään illalla olen työviikon päätteeksi menossa elokuviin turruttamaan aivojani länsimaisella viihteellä. Menen katsomaan Indiana Jonesia. Saa nähdä millainen on. Ainakin äänet ovat kuulemma niin kovalla, että korvatulpat olisivat tarpeen. Eipä tullut mukaan, joten pitää ehkä olla luova ja ottaa nenäliinoja leffateatteriin vaikka kyseessä ei nyyhkyleffa olekaan. ;)