Viktorian putouksilla

Lomamatkamme alkoi ”perinteikkäästi” Livingstonen reissulla. Livingstone on yksi mielipaikoistani täällä ja olen lähdössä sinne taas huomenna - tällä kertaa työmatkalle. Livingstonen hyvinä puolina mainittakoon, että siellä on vettä (Viktorian putoukset ja Sambesi-joki), näihin liittyviä aktiviteetteja ja muutama hauska ravintola. Viime reissulla tuli syötyä mm. mopani-matoja. Aiemmin syömäni madot olivat olleet ihan kuivakoita ja maistuneet käristetyille ranskiksille mutta nämäpä olivat yhtä aikaa rapsakoita ja mehukkaita ja ne oli paistettu öljyn ja sipulin kera, nam!

Putoukset olivat vuodenajan mukana muuttuneet sitten viime näkemän.


Vettä oli nyt vähemmän mutta sepä mahdollisti mahdottomalta kuulostavan: putouksissa uimisen! Käytyämme pällistelemässä putouksia matkasimme Livingstone-saareen putousten reunalla ja lähdimme sieltä oppaan kanssa uimaan kohti Devil’s Poolia, joka niin ikään on ihan putousten reunalla. Altaaseen hypätessä piti tähdätä keskelle, ettei joudu liian voimakkaaseen virtaan tai osu kiviin.



Meille ei kuitenkaan riittänyt Devil’s Pool vaan halusimme myös kokeilla enkelten lentoa (Flight of the Angels). Niinpä menimme lentelemään ultrakevyillä putousten ylle. Maisemat olivat upeat ja vapauden tunne huikea.



Eikä tässä vielä kaikki. Meitä molempia kiehtoi ei-kenenkään-maalle rakennettu silta ja sen rakenteet (vaikka sillan piti muka kiinnostaa vain insinöörejä). Siispä menimme tutkimaan siltaa lähempää, eli käppäilemään sillan alusrakenteisiin.


Meille yritettiin kovasti markkinoida myös benji-hyppyä mutta siihen emme sentään ryhtyneet – emmehän me nyt mitään hurjapäitä ole.

Hurja lomakokemus

Kahden viikon loma on nyt sitten ohi ja olen jo palannut tehokkaasti arkeen ja työn pariin. Suurlähettiläs jo valitteli, että ylipäänsä päästi minut lomalle, hommaa kun on niin paljon. Mutta eipä niitä seesteisiä hetkiä tässä työssä juuri tunnu piisaavan ja pakkohan sitä joskus on lomaillakin.

Ihan seesteinen ei kyllä ollut lomakaan: Sansibarilla jouduimme aseelliseen ryöstöön hotellin ravintolassa. Rynnäkkökiväärillä varustautunut ryöstäjä tuli ikkunasta sisään, vei matkatoverini laukun ja huuteli kännyköiden, läppäreiden ja rahan perään. Minun ohitseni hän meni laukkuani ottamatta, varmaankin jotain mielenkiintoisempaa nähdessään. Melko pian tämän jälkeen ryöstäjä ampui kahdesti, ilmeisesti maahan. Toinen luodeista kuitenkin kimposi ja yksi ihminen haavoittui. Tämän jälkeen ryöstäjät pakenivat paikalta. Vartijoita ei kuitenkaan näkynyt vielä pitkään aikaan. Tilanteen rauhoituttua haavoittunut vietiin hoitoon ja me muut jäimme odottamaan poliisia.

Olimme joka tapauksessa seuraavana päivänä lähdössä Sansibarin itärannikon Pajesta, missä ryöstö tapahtui, kohti Dar es Salaamia. Kävimme vielä aamulla poliisiasemalla ja sitten matkasimme Dariin ja Suomen suurlähetystöön hätäpassia hankkimaan. Lähetystössä oltiin todella avuliaita, empaattisia ja ystävällisiä. Myös Ranskan lähetystö (ryöstöpaikalla oli paljon ranskalaisia) oli kiinnostunut pärjäämisestämme ja he olivatkin soittaneet Suomen Tansanian suurlähettiläälle ja tiedustelleet vointiamme.

Yhtä empaattisia ei oltu Tansanian lentokentän maastapoistumisrituaaleissa. Tsekattua jo matkatavaramme koneeseen meille kerrottiin, että olisi mentävä takaisin kaupunkiin hankkimaan maahantuloleima, sitä kun ei hätäpassissa ollut. Tämä olisi tarkoittanut lennolta myöhästymistä, mikä ei virkailijaa tuntunut kiinnostavan yhtään. Hän todennäköisesti olisi kyllä keksinyt ratkaisun, jos olisimme tarjonneet hänelle hieman rahaa. Suurlähetystö kuitenkin hoiti mallikkaasti tämänkin asian: virkailijan pomo soitettiin paikalle ja pääsimme lennollemme.

Kaiken kaikkiaan siis Sansibarilta jäi meille päällimmäisiksi melko ikäviä muistoja, vaikka kyllähän saarella ennen ryöstöä oli mukavaakin. Ihmiset eivät kuitenkaan alunperinkään olleet keskimäärin yhtä ystävällisiä kuin sambialaiset ja kaupustelu oli paikoin todella aggressiivista. Ryöstäjääkin luulin ihan ensialkuun kaupustelijaksi (ennen kuin äkkäsin aseen). Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä, että selvisimme tilanteesta pelkän omaisuuden menetyksellä, minun laukkuni kaiken lisäksi säilyi, ja toisaalta olimme jo ehtineet mukavasti lomailla ennen ryöstöä. Nyt keskityn toivomaan, että haavoittunut toipuu. Näiden kokemusten jälkeen en kuitenkaan uskaltaisi suositella saarta lomakohteeksi, ryöstöt kun vieläpä ovat siellä kuulemma lisääntymään päin. Meidän ryöstömme ei ole päässyt edes uutisiin asti. Sansibarilla on köyhyyttä, huumeongelma ja rikkaita länsimaalaisia turisteja, mikä ei ole turvallinen yhdistelmä.

Näistä melkoisen dramaattisista käänteistä huolimatta olen tosiaan nyt palannut arkeen. Yksinäiset illat tuntuvat varmasti aluksi oudoilta mutta työtä ainakin on enemmän kuin tarpeeksi, joten tekemisen puute ei ainakaan pääse yllättämään. Aion seuraavaksi keskittyä muistelemaan lomamme mukavia hetkiä ja kirjoitan niistä tänne blogiinkin ihan lähiaikoina.

Työntäyteinen elokuu ja maansuru

Muutama lukijani onkin jo ihmetellyt, kun blogini ei ole lähes kuukauteen päivittynyt. En ole suinkaan unohtanut lukijoitani ja on mukava kuulla, että tekään ette ole unohtaneet minua. Töissä nyt vaan on ollut niin kiire, että en kertakaikkiaan ole ehtinyt blogata, ja kotonahan minulla ei ole nettiä. Mutta kun nyt kerran olen raahautunut toimistoon lauantaina niin kaipa voin hetkisen käyttää myös kuulumisteni päivittämiseen. Edelliset päivitykset ovat kertoneet matkailusta ja ainakin yksi lukijani jo kommentoi, että teenköhän täällä muuta kuin matkustelen. Tottahan toki, ja vastaiskuna aionkin nyt kirjoittaa pääasiassa työstäni.

Sambiassa eletään tällä hetkellä suruaikaa. Maan presidentti kuoli 19.8. ja maahan julistettiin välittömästi suruaika. Se kestää kolme viikkoa. Presidentin ruumis tuotiin viime viikonloppuna Pariisista Sambiaan ja sitä on kierrätetty ympäri maata, jotta ihmiset voivat hyvästellä presidentin. Nyt ruumis on jo Lusakassa ja hautajaiset pidetään ensi viikon keskiviikkona, 3.9. Presidentin kuolema oli tietenkin todella surullinen uutinen, vaikka se ei täytenä yllätyksenä tullutkaan. Presidentti oli saanut halvauksen kesäkuun lopussa mutta hänen tilansa oli parantumaan päin. Tila kuitenkin heikkeni äkillisesti syyskuun puolivälissä, mikä johti presidentin kuolemaan.

Presidentin kuolema on tietenkin aiheuttanut murheen lisäksi myös lisätyötä lähetystössä. Suurin vaikutus minun työhöni on presidentin hautajaispäivän valinnalla. Olen Sambiaan saapumisestani asti järjestellyt kauppa- ja yrityskumppanuustapahtumaa, joka oli tarkoitus pitää 3.9. Presidentin hautajaisten vuoksi tapahtuma piti tietenkin siirtää ja suunniteltu suurlähettilään vastaanotto perua. Suruaikana työn teko on sallittua mutta viihde ei. Sain merkittävän sumplinnan jälkeen siirrettyä tapahtumaamme kahdella päivällä eteenpäin, mutta tapahtumasta karsiutui väistämättä joitain osallistujia ja ohjelmaa. Toisaalta, suuria tapahtumia järjestellessä tulee aina viime hetken muutoksia ja niiden kanssa pitää vain tulla toimeen. Monet hyödylliset kontaktit pääsevät yhä muutoksista huolimatta osallistumaan tilaisuuteen.

Yksin en tietenkään ole joutunut tapahtumaa järjestämään. Zambian Development Agency ja Global Compact ovat olleet yhteydessä sambialaisiin ja Finnpartnership ja Finpro ovat olleet merkittävällä tavalla mukana suomalaisten osallistujien houkuttelemisessa. Myös ruotsalaiset ovat mukana tilaisuudessa. Paljon työtä minulla on kuitenkin ollut. Tilaisuuden painopisteinä ovat maataloustuotteet ja uusiutuva energia. Kaikkien toiveena oli saada paikalle reilun kaupan asiantuntija, jollainen sitten Reilun kaupan edistämisyhdistyksen avulla löytyikin Sambiasta. Uusiutuvan energian asiantuntija tulee Suomesta ja hän kertoo esityksessään mm. miten maatalousjätteitä voidaan käyttää hyödyksi. Lisäksi paikalla on muutama suomalainen yritys ja sambialaisia ja malawilaisia yrityksiä ja maanviljelijöitä. Paikalla on myös elokuun alussa järjestetyillä maatalousmessuilla hankkimiani kontakteja (omakehu: hyvä minä!). Toivottavasti tilaisuus onnistuu ja ainakin muutama uusi sambialainen / malawilainen tuote löytää tiensä suomalaisten ruokapöytiin. Mainos: Niitä pitää sitten ostaa!


Kauppa- ja yrityskumppanuustapahtuman järjestelyn lisäksi olen mm. hallinnoinut viittä kauppaan ja kulttuuriin liittyvää kehitysyhteistyöhankettani. Olen mm. käynyt neljässä hankkeessa monitorointikäynnillä. Lähetystö tukee esimerkiksi vammaisten tulonhankintaa, heidän työllistymismahdollisuutensa kun ovat hyvin heikot. Oheisella farmilla työskentelee vammaisia, jotka saavat tuloja kanalasta, sikalasta ja puutarhasta.



Hyvin erilaisella hankkeella puolestaan tuetaan geologian ja kaivosalan laitoksia Sambian yliopistolla. Geologian tutkimuskeskus on hankkeessa mukana. Käydessämme tutustumassa hankkeeseen pääsin käymään myös kivimuseossa ja ohessa poseeraan malakiitin kanssa. Se on kuparin sivutuote ja olen muuten ostanut täältä malakiittikorutkin.


Suomalaisten kansalaisjärjestöjen yhteyshenkilön ominaisuudessa kävin myös tutustumassa Madimban compoundiin, jolle suomalaisen Huussi ry:n tuella rakennetaan kuivakäymälöitä. Perinteisesti "vessat" ovat kuoppia maassa, ja koska Lusakassa pohjavesi on hyvin korkealla ihmisten jätökset pilaavat sen. Seurauksena on mm. koleraa, johon muutama vuosi takaperin kuoli Lusakassa 6000 ihmistä.


Muun lisäksi olen organisoinut Philomela-kuoron vierailua Zambian Vocal Collection -yhtyeen vieraaksi. Zambian Vocal Collection on alunperin sambialaisista orpopojista muodostettu a cappella -yhtye ja sittemmin nämä salskeat nuoret miehet ovat konsertoineet mm. Suomen itsenäisyyspäiväjuhlilla. Edeltäjäni on opettanut heille muutamia suomalaisia lauluja ja minun on tarkoitus jatkaa tätä ja myös esiintyä juhlilla heidän kanssaan. Yhtye harjoittelee oheisessa koulussa, ja tietenkin meidät valtasi into palata pulpetteihin.


Olen myös käynyt tutustumassa Lusakan parlamenttitaloon, tämä tosin tapahtui vapaa-ajalla.


Ei niin paljon työtä, ettei huviakin. Sambialainen sihteerimme kutsui minut taannoin veljensä tulevan vaimon keittiöjuhliin. Kitchen party on sambialainen vastine morsiamen polttareille. Sinne tuodaan lahjaksi astioita yms. keittiötavaraa. Kaikkien tulee kertoa morsiamelle keittiötavaroiden käyttötarkoitus ja tanssia hänelle. Parhaat tanssijat saivat nshima-kauhan (nshima = maissipuuro, Sambian yleisin ja köyhien osalta lisukkeineen ainoa ruoka), ja olin heidän joukossaan! Tanssilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä lantion vatkaamista, minkä on tarkoitus olla morsiamelle opettavaista.


No niin, hyvät lukijani. Saahan tämä päivitys teidät uskomaan, että ihan oikeasti puurran täällä melkoisella luterilaisella työmoraalilla? Toisaalta, kun kerran tänne asti tulee töitä tekemään, on hienoa, että työtä on riittävästi ja se on mielenkiintoista. Ja nyt kun olen saanut teidän uskomaan, että työtä täällä tehdään onkin paikallaan kertoa, että jään ensi viikon jälkeen kahden viikon lomalle. Luvassa Viktorian putoukset (jälleen kerran), Choben safari (tällä kertaa yö teltassa) ja Sansibar! Palaan toimistoon jälleen 22.9. ja voipi olla, että en sitä ennen ehdi päivittämään blogiani. Kertokaahan, jos haluatte kuulla enemmän arjesta ja vähemmän hurvituksista - sekin on järjestettävissä.

Kariba-järvellä

Heinäkuun reissuputki päättyi Kariba-järvelle. Se on suuri tekojärvi Sambian ja Zimbabwen rajalla, noin puolivälissä Sambesi-jokea. Järvi täyttyi vuosien 1958 ja 1963 välillä Kariban padon rakentamisen jälkeen.


Padon toisella puolella Sambesi jatkaa matkaansa kohti Intian valtamerta.


Kariba-järven tieltä joutuivat muuttamaan niin ihmiset kuin eläimetkin. Operaatio Nooan Arkki siirsi lukuisia eläimiä muualle ja osa eläimistä on varmasti paennut vesimassoja omatoimisestikin. Joillekin eläimille järven on ollut pakko koitua kohtaloksi, vaikka tästä ei kukaan täällä olekaan maininnut. Kariba-rotkon kasvillisuus poltettiin ennen vesimassojen päästämistä valloilleen, mutta joitain puita on jäänyt urheasti pystyyn keskelle vesimassoja.


Poltettu maa on hedelmällinen pohja järvelle, ja kalakanta onkin runsas ja makoisa. Tämä kalastusalus pyytää sardiinin kaltaista kapentaa.


Tuskallisesta syntytarinastaan huolimatta Kariba-järvi tarjoaa mahdollisuuksia turismille melkoisen kuivassa Afrikan sisämaassa. Järvi on laaja, 220 km pitkä ja 40 km leveä, ja sitä voisi luulla mereksi, jos ei paremmin tietäisi.

Jokisafarilla Botswanan Chobessa

Safareissa on kyllä puolensa. Viktorian putouksilta matkasimme päiväreissulle Botswanan puolella sijaitsevaan Choben luonnonpuistoon. Safariin kuului veneajelu, jolla pääsi näkemään elukoita hieman eri perspektiivistä kuin autolla köröteltäessä.

Esimerkiksi krokotiilia pääsee veneellä paljon lähemmäksi kuin autolla. Krokotiilin ja alligaattorin hampaissa on muuten se ero, että krokotiilin hampaat näkyvät ulospäin. Tämä käy hyvin ilmi tästäkin kuvasta.


Ihanin bingaamani elukka oli vesimonitorilisko. Tykkään liskoista, kuten suuri osa lukijoistani tietäneekin. Vesimonitorit ja krokotiilit ovat vihollisia, koska vesimonitori syö krokotiilin munia ja krokotiilitkin tykkäävät syödä pieniä vesimonitoreja.


Virtahevot tykkäävät mennä kasaan keskenään.


Jokisafarilla pääsi bongailemaan eläinten juomista. Täysikasvuisille norsuille juominen on turvallista mutta pienemmät eläimet ovat krokotiilien vuoksi vaarassa.


Nämä villisiat eivät kuitenkaan vaikuttaneet kovin pelokkailta. Jokien penkoilla näki myös monia erilaisista riistaeläimistä koostuvia rykelmiä. Yhteiset viholliset, petoeläimet, tekevät yhteiselosta kannattavaa impaloille, villisioille, apinoille ja muille saaliseläimille.

Viktorian putoukset

Reissuputki on nyt toistaiseksi ohi ja olen palannut töiden pariin toimistoon. Viktorian putoukset ansaitsevat oman blogimerkintänsä. Jatkan seuraavissa päivityksissä muista reissukohteista, joita olivat Botswanan Chobe ja Kariba-järvi.

Viktorian putoukset (paikallisittain Mosi-O-Tunya tai Mosi-Oa-Tunya eli savu, joka jylisee) ovat upeinta, mitä koskaan olen nähnyt. En oikein osaa kuvailla putouksia, valtavasti voimakasta vettä on ehkä paras kuvaus mihin kykenen. Valokuvatkaan eivät tee putouksille oikeutta mutta pistän niitä nyt kuitenkin tähän pällisteltäviksenne. Netistä tosin löytyy parempiakin, ammattikuvaajien isoilla kameroilla ottamia kuvia.

Tässä kuvassa pönötän paikassa juuri ennen putouksia. Veden virtaus tässä vaiheessa ei näytä ollenkaan niin hurjalta kuin voisi kuvitella.


Vesihöyry ja paikoin jopa kaatosateeksi äityneet putouksen pisarat vaikeuttivat putousten kuvaamista huomattavasti erityisesti Sambian puolella. Hurjin paikka oli pikkusilta, jossa jalatkin kastuivat läpimäriksi. Zimbabwen puolella oli kuivempaa.


Livingstone Island oli nimetön pikkusaari aivan kiinni putouksissa kunnes David Livingstone paikallisten opastamana näki siltä ensimmäistä kertaa putoukset ja saari sen jälkeen nimettiin hänen mukaansa. Putoukset ovat erilaiset eri aikoina vuodesta. Sadekaudella ja kuivan kauden alussa virtaus on voimakkain. Kun kuivaa kautta on kestänyt tarpeeksi kauan virtaama vähenee ja Livingstonen saarelle voi kävellä.


Jotta putoukset tulisi nähtyä kaikista mahdollisista kuvakulmista (putousten alapuoli tietysti jää onnekkaimmilta näkemättä) on niiden yllä myös lennettävä. Me teimme 15 min helikopterilennon. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni helikopterissa ja nautin todella upeista näkymistä.


Minulle putoukset ovat upea luonnonnähtävyys ja visuaalisesti huikaiseva maisema. Hurjapäisimmät eivät tyydy vain ihailemaan putouksia vaan hyödyntävät niitä huvituksissaan. Niinpä Sambesin yli kulkeva, Sambian ja Zimbabwen yhdistävä ei-kenenkään-maalla sijaitseva silta toimii näyttämönä mm. benji-hypyille. Kaikenlaisia koskenlaskuaktiviteettejakin on turistien iloksi ja kauhuksi järjestetty, myös nämä aktiviteetit alkavat suunnilleen sillan kohdalla.

Safarilla South-Luangwassa

Olen nyt pitänyt lukijoitani kauan jännityksessä, ja tietysti menin vielä lupaamaan pikaisen päivityksen safariseikkailustani. Niinhän siinä taas kävi, etten töissä ehtinyt postaamaan, etenkin kun tähän tekstiin tulee nyt paljon kuvia. Varoitankin vahingosta viisastuneena lukijoitani jo nyt, että ensi viikolla päivitystä ei välttämättä tule kun olen suurimman osan viikosta reissussa.

No, kootuista selityksistä itse asiaan, eli safariin. Safari oli hieno kokemus. Kansallispuisto oli täynnä elukoita. Luulin, että niitä pitää oikein etsimällä etsiä mutta siinähän niitä pyöri ja pällisteli ihan auton lähelläkin.



Samoin impaloita, apinoita ja sen sellaisia oli ihan majamme lähistöllä. Impalat olivat laguunin toisella puolella käyskentelemässä ja silkkiapinoita kävi myös kuistillamme.

Täytyy kyllä sanoa, että Sambian turismiministeri pisteli vähän omiaan safariautojen määrän ja leijonien suhteen: pahimmillaan kolmea leijonaa oli kyttäämässä seitsemän autoa. Yösafarilla elukat joutuivat valokeilaan ja niistä napsittiin kuvia. Oli kuin paparazzit olisivat kytänneet julkkiksia.



Erityisesti leijonat ja leopardit olivat kyttäyksen kohteena. Näimme leijonia metsästämässä pariinkin otteeseen. Yksi seepra oli rohkea ja oikein uhitteli leijonille. Impalat ja paviaanit puolestaan ovat parhaita kavereita, koska paviaanit varoittavat toisiaan ja impaloita leijonia huomatessaan. Paviaanit myös välillä härnäsivät leijonia. Näimme myös parittelevia leopardeja ja leopradin syömässä impalaa puussa.



Suuresta vitosesta (big five) näimme leijonien ja leopardien lisäksi norsuja ja puhveleita. Puhveleita oli monisatapäinen lauma, niitä oli molemmilla puolillamme ja osa ylitti tietä. Muutama puhveli oikein tuijotti meitä.



Sarvikuonot jäivät näkemättä, koska salametsästäjät olivat ehtineet ensin. Sambian sarvikuonokanta on käytännössä metsästetty sukupuuttoon, koska sarvista tehtävä potenssilääke on niin kysyttyä tavaraa Lähi-idässä ja Aasiassa. Sambiassa salametsästäjät on yritetty saada lain eteen sen sijaan, että heidät olisi vain tapettu, kuten esimerkiksi Zimbabwessa on tehty.



Oppaamme aiempi ammatti oli salametsästäjien partiointi. Se oli vaarallista työtä. Osa salametsästäjistä on saanut armeijakoulutuksen ja heillä on paremmat aseet kuin partioijilla. Monet oppaamme työtoverit olivat saaneet surmansa salametsästäjien luodeista. Salametsästäjät eivät siis kovan paikan tullen tyydy ampumaan vain eläimiä. Nyt Sambiassa on kuitenkin aloitettu ohjelma sarvikuonokannan elvyttämiseksi. Pohjois-Luangwan kansallispuistoon on jo tuotu sarvikuonoja, ja niitä vartioidaan 24 h vuorokaudessa. Ohjelma on tarkoitus ulottaa myös muihin kansallispuistoihin.



Myös ns. tavalliset elukat olivat ensimmäistä kertaa safarilla olijalle jänniä näkyjä. Kirahvit, seeprat ja ihan perusimpalatkin ja muut samansukuiset eläimet olivat mielestäni hienoja. Samoin krokotiilit ja virtahevot olivat hauskoja.













Hienoja olivat myös maisemat. Makkarapuut (sausage tree) olivat tosi jänniä. Hedelmät saattavat painaa jopa 16 kg. Ei olisi mukavaa, jos sellainen putoaisi päähän. Puuhun liittyy ymmärrettävästi myös kaikkia jänniä uskomuksia. Ehkäpä kaikkein upein kokemus oli kuitenkin öinen tähtitaivas. En ole koskaan missään nähnyt yhtä upeaa tähtitaivasta kuin safarilla. Etelän tähtitaivas on hienompi kuin pohjoisen pallonpuoliskon, esim. Linnunrata näkyy. Otava on hassusti väärinpäin. Etelän ristiä tuijottaessani näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Muistin toivoakin :) Tähdenlento oli ensimmäinen myös matkakumppanilleni Riikalle. Tänne asti siis piti meidänkin tulla tähdenlennon nähdäksemme.