Ensimmäinen viikko

Jo viikko on vierähtänyt lähdöstäni Sambiaan ja nyt viimein kirjoitan ensimmäistä blogimerkintääni. Ensimmäiset kolme työpäivää olivat todella hektisiä ja pahimman koti-ikävän välttääkseni kehitin tekemistä viikonlopuksikin enkä sitten ehtinytkään kirjoittamaan. Pyrin päivittämään blogiani ainakin kerran viikossa ja lukijoiden kommentit ovat tietenkin erittäin tervetulleita.

Ensimmäiset päivät tänne saavuttuani olin todella väsynyt ja hieman huonovointinenkin. Sain kyllä nukuttua lentokoneessa yöllä, mutta päivälennolla Afrikan yli en malttanut mahtavien maisemien ihailulta nukkua niin paljoa kuin olisi ollut hyväksi univelkani huomioon ottaen. Lusaka on 1100 m korkeudessa, ja ohuempi ilmakin voi kuulemma väsyttää alkuunsa. Mentyäni torstaina jo kahdeksalta nukkumaan tunsin vihdoin perjantaina oloni normaaliksi.

Perjantaina pääsin käymään biopolttoainetilalla. Tilan omistaja esitteli meille vierailijoille jatropha-kasveista koostuvia viljelmiään ja kertoi meille kasvin ainutlaatuisista ominaisuuksista. Samasta kasvista saa biodieseliä, lannoitetta ja lääkettä. Jatrophan siementen avulla voi esimerkiksi käynnistää synnytyksen, suurissa määrissä kasvin siemenet ovat kuitenkin myrkyllisiä. Kysyttäessä tilan omistaja myös otti kantaa biopolttoainekasvit vs. ruokakasvit –keskusteluun. Ainakin Sambiassa tilanne on kuulemma sellainen, että maaseudun kehnon infrastruktuurin ja kalliin bensiinin takia ruokakasvien tuottaminen maaseudulla ei ole kannattavaa. Biopolttoainekasvien viljelyn ja käytön myötä myös ruokakasvien viljely saataisiin kannattavammaksi syrjäisimmilläkin alueilla. Kuulostaa varsin järkevältä mielestäni.

Biopolttoainetilalta hötkysin lähes suoraa päätä taidenäyttelyn avajaisiin. Keskustelin sambialaisten kuvataiteilijoiden kanssa ja ostin yhden taulun ja tilasin toisen. Laitan tauluista kuvat tänne blogiin mikäli saan siihen taiteilijoilta luvan. Taidenäyttely oli todella tasokas ja taulut ja veistokset uskomattoman edullisia. Luulenpa, että törsään täällä jatkossakin taiteeseen. Törsääminen – tällä kertaa lähinnä koruihin – jatkui paikallisilla markkinoilla sunnuntaina. Samalla vietin mukavan sunnuntaipäivän kahden työkaverini kanssa.

Lauantaina vietin rennon päivän työtoverini luona uima-altaalla ja herkullisella illallisella. Meillä oli niin mukavaa, että pimeä ehti tulla ennen kuin älysin lähteä kävelemään kotiin (sain sitten lopulta soitettua luotettavan taksikuskin viemään minut kotiin). Täällä ei voi kävellä pimeällä, ei edes lyhyttä matkaa. Valoisalla voi kävellä hyvinkin näillä alueilla, joilla nyt yleensä liikun, ja olenkin kävellyt ensimmäistä päivää lukuun ottamatta joka päivä töihin. Matka on jalan noin 15-20 min. Jalkakäytävinä toimivat pölyiset hiekkapolut, vaikka autotiet ovat asfaltoituja. Suojateitä en ole vielä nähnyt eikä työmatkallani ole liikennevalojakaan, joten teiden ylityksessä joutuu olemaan varovainen. Yleensä menen tien yli jonkun paikallisen peesissä kun en vielä ole niin tottunut puikkelehtimaan autojen välistä kuin täällä on tapana.